Last day in the Netherland

Torstaina olin vierailupäivän keskuksessa De Raatstedessa, joka sijaitsi Heerhugowaardenissa. Paikka oli tarkoitettu ikääntyneille, jotka tarvitsevat paljon hoitoa ja myös sellaisille, jotka pärjäsivät täysin vielä itsenäisesti. Päätalossa oli yhteensä 140 ikääntynyttä, ensimmäisessä /toisessa kerroksessa asui osin itsenäisesti pärjääviä ja kolmannessa / neljännessä kerroksessa oli esim. somaattisesti sairaita tai muistisairaita, jotka tarvitsevat paljon hoitoa. Talon vieressä oli vielä kerrostalo omistusasuntoja ikääntyneille, joille annettiin kotihoidon palveluja silloin, kun he sitä tarvitsevat. Useat heistä kävivät myös päätalon ravintolassa syömässä päivisin. Minua hostasi paikassa Judith Keppel, joka vastasi opiskelijatoiminnan koordinoinnista.

Center oli siitä mielenkiintoinen, että jokaisessa kerroksessa oli ammatillisesta oppilaitoksesta sosiaalialan ja terveysalan opiskelijoita ( level 1-4), jotka ovat työpaikalla työssäoppimassa 1/2 -1 vuotta. Opinnot ja työ toteutuu siten, että he ovat kaksi tai yhden päivän koululla viikosta ja muut päivät työssä. Työssäoppimista tulee viikolla n 22-28h. He tekevät aamu-ja iltavuoroja ja kerran kuukaudessa yhden lauantain. Yksi opiskelija kertoi, että toisen opiskelijan kanssa voi joskus vuoroja vaihtaa keskenään. Seurasin aamu-ja iltapäivän aikana opiskelijoiden työskentelyä sekä tutustuin heidän työssäoppimisen ohjaajien rooliin. Koululla olin jo perehtynyt siihen, kuinka opettaja ohjaa työssäopppimisen aikana opiskelijoita. Terveydenhuollon opettaja on viikossa 2x4 h työpaikoilla observoimassa, ohjaamassa ja keskustelemassa ym. Arvioinnista huolehditaan yhdessä. Opiskelijoiden täytyy omalla levelillä suorittaa tietyt teoriaosuudet, osallistua skills lab:iin ( taitojen harjoitteluun), simulaationäyttöön ja kirjalliseen kokeeseen ennen kuin voivat näyttää osaamistaan työpaikalla ohjaajalle ja siirtyä seuraavalle levelille. Toki he saivat harjoitella ohjaajan vastuulla työpaikalla, mutta arviointi tehtiin harjoittelun jälkeeen. Opiskelijoiden toiminta oli hyvin organisoitua ja yhteydenpito kouluun oli sujuvaa. De Raatstedessa oli yksi opiskelijoiden työssäoppimista koordinoiva henkilö ja hän vastasi myös henkilöstön koulutustarpeista esim. taitojen ylläpitämisen osalta. Lääkehoidossa heillä oli samanlainen verkkokurssi kun meille Love Lop, mutta heillä se tehtiin kahden vuoden välein, meillä viiden vuoden välein. Opiskelijat alimmilla leveleillä huolehtivat asukkaiden ruokatarjoilusta, astioista, virkistystoiminnasta, päivittäisistä toiminnoista. Sosiaalialan opiskelijat eivät osallistuneet mihinkään hoidolliseen toimintaan, eli jos soisaalialan opiskelija oli pitämässä virkistyshetkeä, niin hän ei avustanut sen jälkeen asukkaita esim vessakäynnille, vaan teveydenhuollon opiskelija tuli samasta kerroksesta siihen auttamaan.

Pääsin mukaan opiskelijan palaveriin, jossa arvioitiin hänen työssäoppimista ja jatkoa. Koordinoiva työntekijä, opiskelija ja opiskelijan työssäoppimisen ohjaaja olivat paikalla ja keskustelussa todettiin opiskelijan olevan arka ja haluton tekemään vanhustyötä ja hoidollisia toimia. Hän halusi kuitenkin sairaalaan töihin, mutta opintojen eteneminen ei olisi mahdollista, jos hän ei muuttaisi ajatusmaailmaansa ja asennettaan vanhustyötä kohtaan. Työpaikalta otettiin yhteyttä kouluun opiskelijan mentoriin eli hänen ohjaavaan opettajaan ja päätettiin toistaiseksi keskeyttää työssäoppiminen ja hän voisi miettiä opettajan kanssa jatkoa. Eli leveliltä ylemmäksi siirtyminen tarvitsi kaikenkaikkiaan paljon näyttöä, suorituksia ja osaamista, jotta se olisi mahdollista. Päivän jälkeen oli sellainen olo, että aivan hyvin meillä Suomessa voisi toimia samanlainen järjestelmä. Tämä toki vaatii kaikilta hyvää yhteistyötä ja työpaikoilta selkeää vihreää valoa sille, että opiskelijat ovat osa työyhteisöä. Lisäksi oppilaitoksissa tulisi miettiä uudelleen mitä ja miten opetetaan asioita koulussa sekä missä osaamisen arviointia tehdään. Hollannissa tämä mielestäni toimi ja osasyynä toki se, että se kuuluu järjestelmään siellä niin vahvasti. Työntekijät, esimiehet ja opiskelijat olivat tyytyväisiä. He hiukan kauhistelivat meidän vähäisiä ja lyhyitä työssäoppimisen jaksoja.

Viimeisenä iltana kokoonnuimme Horizon Collegen sosiaalialan koulutuksen johdon ja kv-koordinaattoreiden, ruotsalaisten ja suomalaisten ( ao:lta yksi ja minä Pokelta) vierailijoiden kanssa Alkmaariin ravintolaan illalliselle ja koostimme viikkoa, sekä kokemuksia ym. Upeaa oli huomata, että tämä hyvin kansainvälinen, ystävällinen ja vieraanvarainen kansa on niin samoilla ajatuksilla koulutuksen suhteen kuin me Suomessa sekä haasteet ovat samanlaisia myös.

Mitä opin kahden viikon Hollannin vierailulla, minulle ennestään tuntemattomaan maahan: - Maito on melke, juusto on kaas ja kaunis on moi. - Hollantilainen koulutusjärjestelmä on erilainen kuin meillä, mutta sieltä löytyvät samat elementit kuin meiltä - Hollantilaiset ovat kansainvälisiä, ystävällisiä, turvallisuushakuisia, englanninkielentaitoisia ja -haluisia puhua kieltä - Pyöräily on kaikkien juttu, alavat maat suorastaan houkuttelevat pyöräilemään! - Hollantilaiset syövät melko epäterveellisesti ( aamupala, lounas..), mutta heillä on luomutuotteet todella halpoja verrattuna Suomeen - Opiskelijat ovat koko vuoden työssäoppimassa ja koulussa - Byrokratiaa ja lomakkeita ym on paljon, mutta asiat suunnitellaan, organisoidaan ja arvioidaan huolella.

Suosittelen 🇫🇮 ❤️ 🇳🇱

Koulupäivä hoitajaopiskelijoiden kanssa

Tänään alkoikin päivä minulle tutuimmalla aiheella. Pääsin mukaan opiskelijoiden taitojen harjoittelun tunneille, jossa opiskelijat treenasivat viimeisiä harjoituksia ennen osaamisen osoittamista. Aiheena olivat infuusiopumpun käyttö, suprapubisen katetrin vaihtaminen ja hoito sekä nenämahaletkun laittoa. Asiasta tietämättömille informaationa, että infuusiopumppua käytetään laskimoon annettavan nesteen tarkassa annostelussa, suprapubinen katetri laitetaan suoraan vatsanpeitteiden läpi virtsarakkoon, jonka tekee lääkäri puudutuksessa, mutta hoitaja voi vaihtaa katetrin ja hoitaa katetrin juurta sekä nenämahaletku laitetaan nenän ja ruokatorven kautta mahalaukkuun, jota kautta ihminen saa ravintoa letkua pitkin suoraan mahaan.

Aamupäivä sujui siis näiden opiskelijoiden kanssa ja heillä oli selvästi pieni paine osaamisen suhteen, sillä seuraavalla viikolla he toteuttavat simulaatioita "oikeilla ihmisillä", jotka tulevat leikkipotilaaksi heille. Koulu on siis saanut käyttöönsä tällaisia vapaaehtoisia aikuisia, pääosin eläkeläisiä, jotka tulevat opiskelijoille potilaiksi; he saavat ns potilaskuvauksen, jonka mukaan he toimivat ja opiskelijoiden tulee näyttää siinä osaamisensa. Esimerkkinä; opiskelijalla on henkilö, jolle laitetaan iv-kanyyli, sillä hänelle aloitetaan antibiootti suoneen ja potilas saa allergisen reaktion lääkkeestä. Kuinka hoitajaopiskelijaa toimii ja ottaa huomioon potilaan oireet ja käyttäytymisen ym. Vapaaehtoisille ei siis todellisuudessa laiteta iv-kanyylia, mutta se laitetaan ns käsivarren päälle simuloidusti, mutta potilaan oireet tai käyttäytyminen on oikeaa ja opettaja seuraa kuinka opiskelija toimii tässä tilanteessa. Opettaja antaa ns lääkärinä lisämääräyksiä lääkkeisiin ja muihin hoitotoimenpiteisiin, joten tilanne on hyvin todenmukaisen. Opiskelija ei siis etukäteen tiedä, että potilas saa allergisen reaktion tai miten potilas reagoi mihinkin. Tämä oli mielestäni hyvä esimerkki, jota mekin voisimme hyödyntää enemmän monessakin yhteydessä, jos saisimme tällaisen vapaaehtoisten verkoston. Tällä hetkellä itse teen tällaista simulaatiota vain Potilassiirtojen ergonomianäytössä.

Lisäksi opiskelijat täällä tekevät koululla pienryhmissä videoimalla erilaisia tilanteita, jossa yksi on potilas, yksi asiakas ja yksi kuvaaja. Tätä toimintaa olen tehnyt myös apuvälineiden ja teknologian tunneilla, mutta enemmän voisi hyödyntää osaamisen arvioinnissa näitä tilanteita eri yhteyksissä ja opintojaksoissa.

Ryhmät olivat heillä viime vuosina suurentuneet kuten meilläkin. Ryhmässä oli 15-25 opiskelijaa. Vertauksena voisi sanoa, että yhdeksää terveydenhuollon opettajaa kohtaan oli n 120 opiskelijaa/vuosi. Tosin opiskelijat ovat lähes puolet viikosta työpaikoilla työssäoppimassa..ja loput koulussa, eli rytmitys oli 2+3 (koulussa 2 ja työpaikalla 3) tai 1+4, riippuen millä levelillä opiskelee. He ovat samassa työpaikassa koko vuoden, tai puolet vuodesta, toisin kuin meillä ollaan monessa työpaikassa. Kumpi parempi? 

Tapasin kolme terveydenhuollon opettajaa Desireen, Liesbethin ja Markin näissä opetussessioissa ja täytyy sanoa, että ihana oli vastaanotto: Se on ollut todella ystävällinen, avulias ja aidosti on oltu kiinnostuneita siitä mitä haluan tietää ja kuulla ja nähdä sekä on keskusteltu hyvin vertaistuellisesti erilaisista tilanteista, joita työssämme kohtaamme. Meillä on hyvin paljon yhtäläisyyksiä työssämme. Kontaktit on luotu ja nyt vaan enemmän opiskelijoita vaihtoon mikäli saadaan edelleen vaihtoapurahoja.

Iltapäivästä olinkin Markin mukana etiikan luennolla, jossa oli ulkopuolinen luennoitsija. Väitän ymmärtäneeni n 10-20% luennosta, joka oli hollanniksi. Hollantilaiset opettajat veikkasivat, että he ymmärsivät Suomessa suomalaisesta luennosta 1%....voi pitää paikkansa.

Westerhoutissa Emma quarterissa päivä

Upea aurinkoinen aamu ja päivän agenda tutustua tänään kahteen aivan erilaiseen paikkaan samassa talossa: tyypilliseen hollantilaiseen muistisairaiden yksikköön ja eri tavalla vammautuneiden  kuntoutusyksikköön. Yksikön johtaja lupasi minulle viestissään, että tulen näkemään erittäin kauniin ja rauhallisella sijainnilla olevan paikan, joka toisaalta on lähellä palveluja. Tämä tieto ei pettänyt. Ympäristö oli todella satumainen ja kun keli sattui olemaan vielä erittäin tyyni, niin otin kuvia jo heti mennessä liikenteen ollessa myös melko hiljaista siihen aikaan.

Tutustuin ensin muistisairaiden yksikköön, jossa oli pieni neljäntoista asukkaan koti. Heillä oli omat tilavat huoneet, mutta lähes kaikki viihtyivät yhteisissä tiloissa. Osa tosin torkkuen, osa seuraten ympäristöä ja osa teki ns talon töitä osallistuen astioiden ja ruokatavaroiden kanssa. Kun olin ollut paikassa pari tuntia, niin joillakin jo tuli mieleen jokin englannin kielinen sana ja he lähtivät yhteiseen kommunikaatioon mukaan. Tarjosin juotavaa, mutta kun en osaa hollantia, niin näytin purkkia tai luin mitä siinä lukee. Yhdessä katettiin asukkaiden kanssa pöytää ja eräs rouva halusi laittaa aamupala-astiat koneeseen. Osa halusi lounaalla suklaamaitoa, can you imagine?! And it's also typical dutch 😂. Muutoinkin heidän aamupala ja lounas on kaikkea muuta kuin ravitseva ja terveellinen. Aamupalalla saattaa olla kahvia ja vaaleaa leipää, jonka päälle on laitettu suklaata tai nompparelleja. Lounaalla maitoa ja vaaleaa sämpylää, joka on vuorattu imelällä vaahdoilla, joka on tehty maitoon ja Dr. Oetkerin valmiiseen jauheeseen...ikääntyneet tykkäävät, he sanoivat. Ja tuo on siis lounas, mukana saattaa tulla jotain tomaattikeittoa tms. mutta osa syö vain leipää.

Hoitotoimet ovat aivan samanlaisia kuin Suomessa, mutta vink vink, he laittoivat valmiit Tena-kosteuspyyhkeet mikroon ennen käyttöä, jotta ne ovat lämpimiä. Hieno idea. Lääkkeet tulevat heilläkin samanlaisessa annosjakelupussissa apteekista kuin meillä Suomessa. Lisäksi lääkkeiden antaminen, tarkistaminen ja yleensäkin lääkehuolto on samalla tasolla ja samanlaista kuin Suomessa. Huomasin vilkaistessani lääkelistoja, että heillä menee muistisairaille myös risperidonia, haloperidolia tms. mutta annokset olivat maltillisia.

Hoitajat kertoivat, että heitä on aamussa 2-3 hoitajaa ja illassa 2. Avustettavia vuoteeseen oli kolme ja muut yksitoista liikkuivat itsenäisesti tai rollaattorilla. Aikaa on melko vähän pelkkään jutusteluun, sillä hoitajat huolehtivat astiat koneeseen ja sieltä pois omissa tiloissa, tekevät iltaruuan, pesevät pikkupyykit, hoitavat tilauksia ym. Heillä oli samaa kritiikkiä jota olen kuullut Suomessakin, pikkuhiljaa tulee lisää tehtäviä, mutta aika ei lisäänny ja asukkaat ovat kaiken aikaa huonokuntoisempia. Yksi hoitaja kertoi avoimesti, että on kaksi kertaa ollut työuupumuksen takia pidemmällä sairaslomalla, mutta työnantaja on hienosti järjestänyt hänen työhyvinvointinsa ylläpitämiseksi hänen työolot.

Erilaista paikassa oli ehkä se, että heillä oli käytössä vanhat astiakaapit, joissa oli vanhoja lautasia ym. joita he käyttivät. Olohuoneessa oli hyllyssä viini- ja shamppanjapulloja avoimesti ja joka paikassa paljon isoja kukka-asetelmia (hyvin hollantilaista myös)koristeita ja hienoja astioita. Pääsiäiskoristeet olivat jo esillä ja nekin olivat erittäin tyylikkäitä. Hissien ovet olivat maalattu kirjahyllyksi ja tällaista naamiointia oli joissakin muissakin tiloissa kivasti toteutettu. Kodinomaisuus ei ollut teeskenneltyä tai yliampuvaa, vaan todella hyvällä maulla tehtyä ja ajateltua. Toiminnassa asukkaan rytmin mukainen toiminta onnistui, vaikka hoitajilla oli kiire. Toisaalta eri asukkaiden rytmitys ja keskuskeittiön paineen puuttuminen sai toiminnan näyttämään melko seesteiseltä. Juttelin erään omaisen kanssa, jonka molemmat vanhemmat olivat yksikössä asumassa pariskuntana( äiti muuttanut vuosi sitten ja isä viisi viikkoa sitten) ja hän oli arjessa täysin mukana sekä auttoi muitakin asiakkaita. Hänen mielestään paikka oli ihanteellinen hänen vanhemmilleen ja yleensäkin muistisairaille. Hoitajat kokevat, että koska tämä on asukkaiden koti, niin omaiset saavat pitää sitä myös samanlaisena. Tämä oli mielestäni hieno tapa ottaa läheiset osaksi arkea.

Toinen yksikkö jossa olin hiukan pidempään, oli kuntoutuksen organisaatio, johon kunta ostaa paikkoja asiakkaille. Asiakkaat olivat eri tavoin vammautuneita; aivoinfaktit, aivoverenvuodot, tekonivelleikkausten tai amputaatioiden jälkikuntoutukset ym kuuluivat heidän piiriin. Asiakkaita on kerralla 25 ja paikat yritetään pitää täysinä, jotta toiminta jatkuu. Talouskurimus on iskenyt vuosien saatossa myös niin, että hoitajamäärä on vähentynyt puolella. Tosin voisin kuvitella että eri terapiat taas ovat lisääntyneet. Heillä oli tarjolla fysio-, toiminta- ja puheterapiaa, sekä psykologipalveluja. Kuntosali oli kahdessa kerroksessa ja osa laitteista oli myös talon muiden asukkaiden käytössä. Joka nurkassa oli kuntopyörä, jotka olivatkin ahkerassa käytössä. Kuntoutuksen idean mukaan heillä tuetaan omatoimisuutta ja ohjataan, ei tehdä puolesta. Yksikön esimiehen kanssa katsoimme heidän potilastietojärjestelmää ja hoitosuunnitelmia, jotka olivatkin osittain samanlaisia kuin meillä, mutta melko sairaalamaisia. Suunnitelmassa ( jota ihmettelin kun nimessä ei ollut kuntoutus) asiakkaan tarpeet olivat ilmaistu ongelmalähtöisesti, tosin toimintakyvyn osa-alueet olivat kuvattu selvästi ja jatkumona arviointiin saakka. Testit olivat melko hoitaja/tiimilähtöisiä, sillä asiakkailta ei paljoa kysytty...Yhteenvetona voin todeta parin viikon ja muutaman paikan kokemuksella Hollannista, että Suomessa on kuntoutustoiminta huippuluokkaa.

Illalla vielä menimme ruotsalais-suomalaisessa seurassa intialaiseen syömään ja päivän kooste kaikilta, sillä olimme olleet hyvin erilaisissa yksiköissä kaikki. Huomenna pääsen omaan työhöni opettajana hoitotyön toimintojen ohjaamiseen level 3-4 opiskelijoiden kanssa, jotka ovat lähes valmiita hoitajia.

Horizon College ja ympäristö pyöräillen

Tänään maanantaina minulla oli ilo tutustua naapurimaamme Ruotsin vierailijoihin, jotka olivat saapuneet Hollantiin eilen ja ehdimme puolessa tunnissa tutustua toisiimme jo melkoisesti, kun odotimme Horizon Collegen pihamaalla yhteisen tervetulotilaisuutemme alkua. Ruotsista ja tarkemmin Örebröstä, joka sijaitsee n 140 km Tukholmasta länteen, oli saapunut yksi heidän koulunsa hallinnossa työskentelevä henkilö ja kolme työpaikan edustajaa, joilla on työssäoppimisen ohjausta opiskelijoille työpaikoilla. Mukana oli myös kolme nuorta hoitajaopiskelijaa ( practical nurse eli kuin meidän lähihoitaja), jotka ovat kahden viikon jaksolla työpaikoilla ( kaksi lasten parissa, yksi ikääntyneiden parissa). Perjantaina on vasta tulossa tänne opettajia, joten en ehdi heitä valitettavasti tapaamaan.

Tapasimme koululla heti koulun johtajan, hyvinvointialan esimiehet ja koordinaattorin, jotka esittelivät meille koulun toimintaa. Alussa kävimme lyhyen esittelykierroksen, jossa selvisi, että yhden ruotsalaisen opiskelijan isoisä on suomalainen ja yksi työssäoppimisen ohjaaja on muuttanut kaksivuotiaana Suomesta Ruotsiin. Yhteyksiä siis löytyy aina ja kaikkialle.

Koulun organisaation esittelyn jälkeen ymmärsin jo hiukan paremmin opiskelijoiden leveliltä toiselle siirtymistä ja kuinka se käytännössä tapahtuu. Meillä Pohjoismaissa on suhteellisen samanlainen koulutusrakenne ollut ainakin vielä. Hollantilaiset eivät välttämättä pidä omasta koulutusrakenteestaan, sillä se on melko julma, tasapäistävä ja hierarkinen. Kuulin, että Ruotsissa on otettu käyttöön samanlainen toiminta kuin Hollannissa, että opiskelijat ovat kaksi päivää viikossa koulussa ja kolme päivää työssäoppimassa ja tätä jatketaan koko vuoden. He ovat samassa paikassa tosin, joten vaihtelua siihen ei sinänsä tule. Meillä jaksot ovat paljon lyhyempiä, mutta opiskellaan eri paikoissa niinä aikana. Tähän suuntaan olla n menossa myös meidän koulutuksen reformissa.

Lähdimme sitten tutustumaan Horizon Collegen sport and exercise koulutukseen, joka kuuluu social caren eli hyvinvoinnin alle. Paikka oli todellinen eri liikuntalajien taivas, sillä siellä oli isosta jalkapalloareenasta lähtien eri liikuntapaikkoja. College ostaa tiloja omaan käyttöön ja opiskelijoiden tarpeisiin. Kävimme lounaalla ja tutustuimme level neljän eli valmistuvien opiskelijoiden pitämiin liikuntatunteihin, joissa oli eri tavalla vammautuneita tai rajoittuneita osallistujia. Heillä oli todella hyvin organisoidut tunnit, sillä kaiken aikaa oli jotain tekemistä ja opiskelijoiden opettaja vain seurasi sivusta tai osallistui peleihin ym.

Tutustumissiirtymät hoitui polkupyöräillen, jotka saimme koululta käyttöön. Kaikki, alan esimiehiä myöten, pyöräilivät kohteisiin, sillä se on aivan normaalia heillä. Sama, kun meillä on normaalia hypätä autoon, niin he käyttävät polkupyöriä. Mahtavaa hommaa oli muuten isossa porukassa pyöräillä, jutella ja katsella maisemia ihanassa lähes kesäisessä säässä.

Toinen vierailukohteemme oli kuntosaliklinikka, jossa pureuduttiin kroonisen kivun hoitokeinoihin tietyn konseptin mukaan. Kyseessä oli Nordic Health, jonka kehittäjä on luonnollisesti ollut suomalainen Arno Parviainen, David Health Solutions Oy:stä. He ovat kehittäneet selkäkipuun erillisen softan kuntosalilaitteille, jossa ohjelma tehdään yksilöllisesti nimenomaan ajatellen asiakkaan selkävammaa. Tutkimusten mukaan yli 90% konseptin läpi käyneistä asiakkaista olivat saaneet hyötyä selkäkipuunsa, vaikka kaikilla kipu ei tosin poistunut kokonaan. Mielenkiintoinen ohjelma ja Helsingissä mm löytyy sama sali, joten omalla kortilla voi eri maissa toimia näillä laitteilla.

Pyöräilyiltapäivämme oli päätöksessä, kävimme palauttamassa pyörät koululle ja lähdimme reput täynnä päivän uusia kokemuksia, kohti virkistäytymistä ja iltaruokailua. Mielestäni oli myös aivan huippukokemusta jutella pitkästä aikaa ruotsiksi. Kyllä se ammatillinen sanastokin jostain pitkäkestoisesta mieleen luikahti välillä ja jos ei, niin hauskaa oli yhdistää hiukan eri kieliä. 😅 Huomenna on uusi päivä ja minulla on oma ohjelma palvelukeskuksessa, jossa on hoito-ja kuntoutustoimintaa mm. erityisryhmille. Muut osallistujat lähtevät omien osaamisalojen paikkoihin.